-Ihan hurjasti on tehty töitä ja paljon on opittu hoitokäytännöistä, mutta lihavuuden ja syömishäiriöiden mysteeriä en vielä onnistunut ratkaisemaan. Dekkari jatkuu.
Professori Aila Rissasen uteliaisuuden ja tarmokkuuden seurauksena Helsingin yliopistollisessa keskussairaalassa on lihavuustutkimusyksikkö ja syömishäiriöklinikka. Vielä eläkkeelläkin hän seuraa tiiviisti alan tutkimusta ja kouluttaa lääkäreitä lihavuus- ja syömishäiriöpotilaiden kohtaamisessa.
-Ympäristön odotukset ja parhaan ystävän perhe, Aila Rissanen selittää päätymisen lääkärin ammattiin. Kiinnostuksen lihavuuden tutkimiseen puolestaan herättivät äidin puolen isoäiti ja tädit, jotka olivat kauniita, mutta pulskia ja sairastuivat diabetekseen.
Kympin tyttö ja kauhukakara
-Siihen maailmanaikaan 1960-luvulla oli yleisenä odotuksena, että koulussa hyvin menestyvät tytöt pyrkivät lääkikseen ja pojat polille. Itse olin ajatellut elämäntyöksi sosiaalialaa, mutta parhaan ystävättäreni perhe ratkaisi tilanteen lääketieteellisen eduksi.
Ystävätär oli varakkaasta perheestä. Heillä oli Helsingissä asunto ja tyttärellä auto. Perheen äiti halusi tyttärestään lääkärin, mutta tämä oli tuolloin aika villi kauhukakara. Äidistä tuntui hyvältä ratkaisulta lähettää oman tyttären kaveriksi Helsinkiin vakavamielinen Aila.
-Minä tuumin, että voihan sitä sosiaalityötä tehdä lääkärinäkin. Niin me tytöt lähdettiin lääkiksen karsintakursseille ja minä pääsin sisään.
Oman kurssin kuplassa tiivis opiskelu vei mennessään ja nuori lääkäri valmistui 1971.
Pulskat tädit ja hoikka äiti
Aila Rissanen on aina pohtinut, miksi ihmiset ovat sellaisia kuin ovat. Ihmettelyn kyky ja uskomaton uteliaisuus ovat vieneet häntä eteenpäin. Tutkijaksi hänet on kasvattanut Kotkan kaupunginkirjasto, jossa hän lapsuudessaan vietti kaiken vapaa-aikansa ja pinnasi myös perheen kotitöistä. Kirjastossa luuhaaminen jatkui lääketieteellisen keskuskirjaston kellarissa opiskeluaikana. Hänet valittiin jopa keskuskirjaston vuoden asiakkaaksi.
”Kirjastokuuluisuuden” seurauksena professori Esko Nikkilä pyysi Aila Rissasen mukaan tutkimusryhmäänsä. Kun tämä kertoi olevansa kiinnostunut tutkimaan lihavuutta, professori vastasi, että onhan sinusta parempaankin. Niinpä nuoren tutkijan väitöskirja käsitteli sepelvaltimotautia.
Kiinnostus lihavuuteen säilyi kuitenkin taustalla. Aila Rissanen oli jo pitkään ihmetellyt, miksi isoäiti ja äidin sisaret olivat pulskia ja sairastuivat diabetekseen, mutta hänen äitinsä oli siro ja hoikka. No, äiti oli koko ikänsä ollut hyvin tarkka syömisistään ja elintavoistaan.
Aila Rissanen itse sai lapsena naapurin isännältä lempinimen Pikkuemäntä. Hän ei ollut lihava, mutta selvästi ruipeloiden rinnalla tuhti ja pyöreä.
-Äidin sukua voi siis syyttää siitä, että minusta tuli lihavuustutkija, hän summaa.
Kolesteroli ja ryynimakkarat
Ravitsemus tuli kiinnostuksen kohteeksi myös toista kautta. Lääkäriopiskelijoilta mitattiin kolesteroliarvot ja Aila Rissasen tulos oli yli kahdeksan. Hän ymmärsi, että taustalla olivat pohjoiskarjalaisen Rissasen suvun taipumukset sairastua ja kuolla sepelvaltimotautiin. Silloin hän päätti, ettei hänen enää sovi syödä opiskelijaboksin vanhan tädin maukkaita mutta rasvaisia ryynimakkaroita.
Kiinnostus ravitsemukseen johti siihen, että Aila Rissanen lähti sydäntautitutkimuksen ohessa opiskelemaan ravitsemustieteitä Viikkiin. Siellä hän oli toteuttamassa ravitsemustutkimusta, jolla kartoitettiin vanhusten ravitsemustilaa hoitolaitoksissa eri puolilla maata.
–Kaija Kivilahden kanssa kiersimme maata minun hyvin käytetyllä punaisella volkkarillani, joka välillä piiputti ja tarvitsi työntöapua.
Lopputyö Viikissä jäi kuitenkin tekemättä professorin kanssa syntyneen erimielisyyden takia, mutta Aila Rissanen jatkoi ravitsemustieteen opintoja ja tutkimustyötä Göteborgin yliopistossa ja Yhdysvalloissa.
Syömishäiriöt tulevat tutuiksi
Tutkijakauden jälkeen Amerikassa Aila Rissasen olisi pitänyt lähteä lääkärinä erikoistumaan, mutta siinä vaiheessa hän oli pienen tyttären äiti, eikä erikoistumisen tuohon maailmanaikaan vaatimia monen vuorokauden yhtämittaisia päivystyksiä onnistunut sovittamaan lastenhoitoon. Niinpä hän opetti Viikissä ja teki päivätöitä Diakonissalaitoksen sairaalassa.
Diakonissalaitoksella hän tutustui ensimmäisen kerran anoreksiaan. Nälkäkuoleman partaalle laihduttaneet tyttäret tulivat sinne hoitoon, jos perheillä oli siihen taloudelliset mahdollisuudet. Kovin edistyksellisiä hoitokeinoja ei silloin vielä tunnettu, mutta joskus onnistuttiin. Erään tapauksen Aila Rissanen muistaa hyvin.
Meilahden sairaalan käytävillä häntä tuli vastaan reipas nuori hoitaja, joka iloisesti hymyillen kiitti häntä henkensä pelastamisesta. Hoitaja oli entinen anorektikko, joka tuli Diakonissalaitokselle hädin tuskin elävänä. ”Hengenpelastus” oli oivallus tunnistaa potilaan vakava A-vitamiinin puutos ja korjata näköä uhannut silmämuutos A-vitamiiniöljyllä. Siitä potilaan pelästymisestä lähti hänen muukin toipumisensa käyntiin.
Silloisen Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskuksen (Stakes) johtaja Vappu Taipale pyysi Aila Rissasen mukaan kansainväliseen syömishäiriöitä tutkivaan Cost-hankkeeseen.
-Se oli lottovoitto. Hankkeen kautta verkostoiduin maailman johtavien syömishäiriötutkijoiden kanssa ja sain heidät Suomeen esiintymään ja jakamaan arvokasta tietoa. Sen ansiosta perustettiin sittemmin Hyksin syömishäiriöklinikka.
1980-luvulla Aila Rissaselle valkeni, että syömishäiriöiden kirjossa on myös ahmintahäiriö. Se paljastui liian rajun laihdutushoidon seurauksena. Ahmintahäiriö liitettiin vasta myöhemmin tautiluokitukseen.
Jotain parempaa täytyy keksiä
Lihavuuden hoidon tulokset olivat muutoinkin kehnoja. Potilaat lihoivat nopeasti takaisin. Rankat menetelmät saattoivat johtaa masennukseen ja jopa itsemurhiin.
-Jotain parempaa pitää pystyä tekemään, Aila Rissanen päätteli. Hän kehitteli pikadieettien sijaan pitkäkestoisia ohjelmia, jotka aloitettiin usein hänen kehittämällään vähäenergisellä ja runsasproteiinisella laihdutusvalmisteella. Menetelmä on edelleen käytössä. Mutta entistä enemmän alkoi tuntua siltä, että lihavuus on paljon muutakin elämänhallintaa kuin syömistä.
Tutkijapiirin ja ystävälääkärien kanssa saatiin perustettua Hyksin Biomedicumiin lihavuustutkimusyksikkö ja toiminta rahoitettiin lääketutkimuksilla.
Lihavuustutkijana Aila Rissanen kiittää Suomen ainutlaatuista kaksostutkimusta. Kysymys kuuluu, miksi samanmunaisista kaksosista toinen lihoo ja toinen ei. Kaksosaineisto toimii ikään kuin ihmismallina myös siitä, mitä kaikkea lihavuus aiheuttaa.
Kaksostutkimuksessa on kerätty talteen valtava määrä tietoa.
-Se on varsinainen aarrearkku, jonka arvo vain kasvaa tutkimusmenetelmien kehittyessä edelleen, Rissanen uskoo.
Potilasta pitää rakastaa
-Nyt lihavuuden tutkimusyksikkö ja syömishäiriöklinikka ovat vakiintuneita yksiköitä ja oppilaitteni hoidossa. Eläkeläisenä Aila Rissanen jatkaa kuitenkin tutkimuksen parissa ja opettajana. Hän mm. kertoo lääkäreille, miten potilas pitää kohdata lihavuuden tai syömishäiriöiden hoidossa.
Potilaan kohtaaminen on kunnioittavaa yhteistyötä. Jokainen on arvokas. Tämä on kaukana siitä, että lääkäri antaa autoritäärisesti tiukkoja ohjeita ylhäältäpäin. Tämä on käytännön oppia siitä, miten rakastaa potilaitaan.
Lihavuudesta opitaan kaiken aikaa uutta. Nyt puhutaan esimerkiksi paljon lihavuuden ja immuniteetin yhteydestä.
-Tutkimuksen seuraaminen on kuin dekkarissa elämistä, Rissanen pohtii.
Raappahousut ja villapaita
Aila Rissanen ilmoittaa olevansa mukavuudenhaluinen renessanssi-ihminen, joka nukkuu aamulla pitkään ja tekee työtä tietokoneellaan myöhään yöhön mielellään vanhoissa raappahousuissa ja harmaassa villapaidassaan. Onneksi hän on saanut ristikseen ystävättären, joka saksalaisella säntillisyydellä raahaa hänet lenkille ja pitää hänet muutenkin kurissa.
-Ajattele, olen sydän pamppaillen mennyt elämäni ensimmäisen kerran kuntosalille seitsemänkymppisenä.
Kunnon isoäiti
Aila Rissanen on tuore isoäiti. Kunnon mummojen tapaan hänkin on koettanut helpottaa lapsiperheen arkea valmistamalla heille aterioita. Kun hän viimeksi soitti tyttärelleen ja kysyi, mitä hän voisi heille valmistaa, tytär vastasi:
-Kiitos äiti, ihan mielellään saat meille kokata, mutta voisitko kuitenkin käyttää keittokirjaa.
-Tässä todistus loistavasta keittotaidostani, Aila Rissanen nauraa.
Kirjoittaja:
Leena Packalen on eläkkeellä oleva MMM ja toimittaja. Hän on ollut tekemässä Ravitsemuskatsausta sen alusta lähtien ensin toimitussihteerinä ja sitten toimituskunnan jäsenenä.
Ravitsemuskatsaus 2-2020Painonhallinta & lihavuus27.5.2020