Takaisin Viikkiin

– Oli aika jän­nä ko­ke­mus tul­la 1.9. Vii­kin Lato­kar­ta­non ohi uu­del­le työ­pai­kal­le Eviraan. Ym­py­rä sul­keu­tui, lä­hes 40 vuot­ta sit­ten pai­kal­la oli pie­ni opis­ke­li­ja­kylä met­sän kes­kel­lä, nyt iso ur­baa­ni kau­pun­ki, muis­te­lee Val­ti­on ra­vit­se­mus­neu­vot­te­lu­kun­nan uusi pää­sih­tee­ri Arja Lyy­ti­käi­nen en­sim­mäis­tä työ­päi­vään­sä.

Arja Lyy­ti­käi­nen on maa­lais­ta­lon ty­tär ja ruo­ka on ol­lut per­heen elan­to. Lu­ki­o­lais­tyt­tö­nä hän hai­kai­li, mikä hä­nes­tä tu­li­si iso­na. Äiti toi­voi in­nok­kaas­ta lei­po­jas­ta ja ruu­an­lait­ta­jas­ta koti­ta­lous­o­pet­ta­jaa. Isän mie­les­tä hän oli­si so­pi­nut sai­raan­hoi­ta­jak­si, sel­lai­nen huo­leh­ti­ja kun oli. Ra­vit­se­mus­a­lal­la­han voi to­teu­tua mo­lem­mat.

Ahaa-elämys maakuntalehdestä

Mut­ta sit­ten lu­ki­o­lais­tyt­tö luki maa­kun­ta­leh­des­tä uu­teen vir­kaan va­li­tun ra­vit­se­mus­te­ra­peut­ti Lea Tur­pei­sen haas­tat­te­lun ja sai ahaa-elä­myk­sen. Hän pyr­ki ja pää­si opis­ke­le­maan ra­vit­se­mus­tie­det­tä Viik­kiin maa­ta­lous-met­sä­tie­teel­li­seen tie­de­kun­taan.

– Ne oli­vat elä­mä­ni par­hai­ta vuo­sia. Viih­dyin Vii­kis­sä. Opin­not vas­ta­si­vat omaa nä­ke­mys­tä­ni kan­san­ra­vit­se­muk­ses­ta. In­nos­tuin opis­ke­le­maan myös mik­ro­bi­o­lo­gi­aa ja kas­va­tus­tie­det­tä ra­vit­se­muk­sen rin­nal­la. Sit­ten opin­nois­sa tuli vas­taan sai­rauk­sien ra­vit­se­mus­hoi­to. Se oli heti mi­nun jut­tu­ni ja pää­tin suun­tau­tua ter­vey­den­huol­toon.

Kiin­nos­tus las­ten ra­vit­se­muk­seen syn­tyi ra­vit­se­mus­te­ra­peut­ti­har­joit­te­li­ja­na Las­ten­kli­ni­kal­la. La­pin kes­kus­sai­raa­lan di­a­bee­tik­ko­las­ten ja vam­mais­ten las­ten pa­ris­sa sai näh­dä konk­reet­ti­ses­ti työn­sä tu­lok­set. Sit­ten Jy­väs­ky­lään pe­rus­tet­tiin ra­vit­se­mus­te­ra­peu­tin vir­ka neu­vo­la­työ­hön.

– Se oli mi­nun oppi­kou­lu­ni ra­vit­se­muk­ses­ta. Siel­lä to­teu­tui ter­vey­den edis­tä­mi­sen näkö­kul­ma. Työ­tä teh­tiin laa­ja-alaisesti ter­vey­den­huol­los­sa, so­si­aa­li­työs­sä, jouk­ko­ruo­kai­lus­sa ja jär­jes­tö­jen kans­sa.  Tun­sin to­del­la ole­va­ni kan­san­ra­vit­se­mus­te­ra­peut­ti.

Vuoden ravitsemusterapeutti

Ra­vit­se­mus­te­ra­peut­tien yh­dis­tys va­lit­si Arja Lyy­ti­käi­sen Vuo­den ra­vit­se­mus­te­ra­peu­tik­si vuon­na 2000.

– Se on ol­lut työ­u­ra­ni eh­do­ton täh­ti­het­ki. Koen, että va­lin­ta­ni oli tun­nus­tus kai­kil­le ter­veys­kes­kuk­sis­sa työ­tään te­ke­vil­le ra­vit­se­mus­te­ra­peu­teil­le. Pe­rus­työ, vä­es­tön ra­vit­se­muk­sen ja ter­vey­den edis­tä­mi­nen nos­tet­tiin ar­voon­sa. Am­mat­ti­kun­nan pii­ris­sä kun klii­nis­tä ra­vit­se­mus­hoi­toa oli ta­pa­na pi­tää haas­teel­li­sem­pa­na työ­nä.

Hankkeista yhteistyötaitoja

Uusi alue­val­loi­tus, SAPERE -las­ten ruo­ka­kas­va­tus­han­ke, läh­ti liik­keel­le pie­nis­tä pa­la­sis­ta. Poh­ja­na oli usko sii­hen, että tar­vi­taan uu­sia käy­tän­nöl­li­siä työ­ka­lu­ja las­ten ra­vit­se­mus­kas­va­tuk­seen. Rin­nal­le löy­tyi las­ten­tar­han­o­pet­ta­jia, jot­ka kiin­nos­tui­vat ruo­ka­kas­va­tuk­ses­ta. Lo­pul­ta vuon­na 2009 hak­keel­le löy­tyi ra­hoi­tus­kin val­ti­o­neu­vos­ton ruo­ka­kult­tuu­ri­ra­hois­ta. Sy­dän­liit­to myön­si täl­le uraa­uur­ta­val­le työl­le ter­vey­den edis­tä­mi­sen tun­nus­tus­pal­kin­non.

– Olen yl­peä koko po­ru­kas­ta, joka on puur­ta­nut las­ten ra­vit­se­muk­sen edis­tä­mi­sek­si  kun­nis­sa ja kii­tol­li­nen sii­tä, että ken­täl­lä teh­ty työ on tul­lut nä­ky­väk­si ja  saa­nut laa­jem­man hy­väk­syn­nän ja tuen. Ar­ki­ses­sa työs­sä kan­nus­ta­vin­ta ja pa­ras­ta on, kun ih­mi­set in­nos­tu­vat ja läh­te­vät mu­kaan.

Työ­e­lä­män tois­ta­kym­men­tä han­ket­ta ovat opet­ta­neet Arja Lyy­ti­käi­sel­le en­nen kaik­kea yh­teis­työ­tä.

– Ruo­ka­ket­ju on pit­kä ja yh­tei­sen lin­jauk­sen et­si­mi­nen hank­keis­sa on jos­kus haas­teel­lis­ta, kun osa­puo­let ei­vät puhu kes­ke­nään sa­maa kiel­tä. Mut­ta ei ra­vit­se­mus­a­si­oi­ta voi eris­tää omak­si eril­li­sek­si sa­rak­seen. Ruu­an kaut­ta olem­me jat­ku­vas­sa yh­tey­des­sä toi­siin ih­mi­siin, luon­toon, ra­ken­net­tuun ym­pä­ris­töön, ta­lou­teen ja tek­no­lo­gi­aan­kin… Kaik­ki vai­kut­taa kaik­keen.

Ystäviä maailmalta

Liki 15 vuot­ta kan­sain­vä­lis­tä yh­teis­työ­tä eri hank­keis­sa ja tut­ki­muk­ses­sa on an­ta­nut pal­jon pait­si am­ma­til­li­ses­ti myös ri­kas­tut­ta­via ys­tä­vyys­suh­tei­ta. Vie­rai­lut kol­le­go­jen ko­deis­sa ovat avan­neet kult­tuu­re­ja ai­van eri ta­val­la kuin tu­ris­ti­na.

– Se on tuo­nut jän­nit­tä­vän uu­den pers­pek­tii­vin elä­mään, ih­mi­syy­den laa­jem­man nä­ke­myk­sen. Kun kii­na­lai­sen ys­tä­vän per­hees­sä aa­mi­ais­ta val­mis­ta­nut van­ha iso­äiti otti ku­ti­men kä­teen­sä ja is­tah­ti vie­reen, hän oli­si yhtä hy­vin voi­nut olla oma iso­äi­ti­ni – sa­mat aamu­ru­tii­nit, sama huo­len­pi­don kult­tuu­ri.  Ruo­an­lait­to vie­raal­le ja sil­lä ys­tä­vyy­den osoit­ta­mi­nen on uni­ver­saa­lis­ti kos­ket­ta­vaa.

Omat lapset ja luonto tekevät hyvää

Arja Lyy­ti­käi­sel­lä on kol­me ai­kuis­ta las­ta.

– He ovat kas­vat­ta­neet mi­nua ih­mi­se­nä ehkä eni­ten. Pe­dan­til­le luon­teel­le­ni on teh­nyt hy­vää, että nuo­ri­son ken­gät lo­ju­vat hu­jan ha­jan etei­ses­sä eikä se tun­nu ke­tään hait­taa­van. Las­ten kans­sa op­pii pal­jon uut­ta ja ar­vo­kas­ta.

Luon­to ja met­sä, mök­kei­ly ja mar­jas­tus ovat Arja Lyy­ti­käi­sen hen­ki­rei­kiä. Muut­to Hel­sin­kiin hiu­kan ar­ve­lut­ti, mut­ta kuin­ka ol­la­kaan, ohra­pel­lon kes­kel­lä sitä nyt­kin lenk­keil­lään ja pyö­räil­lään.

Kir­joit­ta­ja: Lee­na Pac­ka­len

Luon­to ja met­sä, mök­kei­ly ja mar­jas­tus ovat Arja Lyy­ti­käi­sen hen­ki­rei­kiä. Kuva: Arja Lyy­ti­käi­sen ar­kis­to.