Valtion ravitsemusneuvottelukunta uudistui
Valtion ravitsemusneuvottelukunnan (VRN) kokoonpanoa on uudistettu seuraavalle kolmivuotiskaudelle. Se alkoi lokakuussa 2014 ja kestää lokakuuhun 2017.
Neuvottelukunnan uusi puheenjohtaja on ylijohtaja Erkki Vartiainen Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta ja uusi varapuheenjohtaja yksikönjohtaja Annika Nurttila Elintarviketurvallisuusvirasto Evirasta. Ravitsemusneuvottelukunnan pääsihteerinä syyskuun alusta on toiminut maatalous- ja metsätieteiden maisteri, laillistettu ravitsemusterapeutti Arja Lyytikäinen.
Valtion ravitsemusneuvottelukunnan tehtävänä on seurata ja kehittää väestön ravitsemusta. Neuvottelukunta laatii ravitsemussuosituksia, antaa toimenpide-ehdotuksia ja seuraa toimenpiteiden toteutumista ja vaikutusta väestön terveyteen. Ravitsemuksellisten riskinarviointitulosten perusteella ravitsemusneuvottelukunta tekee aktiivisesti aloitteita ja kannanottoja väestön ravitsemuksen ja terveyden edistämiseksi.
Lähes 80 vuotta ravitsemustyötä
Valtion ravitsemusneuvottelukunnan edeltäjä, Valtion ravitsemustoimikunta, perustettiin vuonna 1954 maatalousministeriön alaiseksi pysyväksi toimikunnaksi. Jo vuodesta 1936 oli toiminut valtioneuvoston asettama Kansanravitsemuskomitea. Neuvottelukunta laatii ravitsemussuosituksia, joista viimeisimmät kansalliset ravitsemissuositukset julkaistiin tammikuussa 2014. Seuraava työsarka on lasten ravitsemussuositusten päivittäminen. (Väripohja) Väestön ravitsemuksen edistämistoiminnan tuloksia ovat muun muassa:
- suomalainen kouluruokailu (laki v. 1943)
- jodin lisääminen ruokasuolaan (1949)
- rautalisäys vehnäjauhoihin (1965)
- D-vitamiinin lisääminen nestemäisiin maitovalmisteisiin (2003).
Valtion ravitsemusneuvottelukunta:
Puheenjohtaja: Erkki Vartiainen, ylijohtaja, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos
Varapuheenjohtaja: Annika Nurttila, yksikönjohtaja, Elintarviketurvallisuusvirasto
Jäsenet:
Anna Lemström, elintarvikeylitarkastaja, maa- ja metsätalousministeriö
Sirpa Sarlio-Lähteenkorva, neuvotteleva virkamies, sosiaali- ja terveysministeriö
Marjo Misikangas, ylitarkastaja, Elintarviketurvallisuusvirasto
Suvi Virtanen, tutkimusprofessori, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos
Marjaana Manninen, opetusneuvos, Opetushallitus
Jaana Laitinen, tiimipäällikkö, Työterveyslaitos
Mikael Fogelholm, professori, Helsingin yliopisto, elintarvike- ja ympäristötieteiden laitos
Ursula Schwab, apulaisprofessori, Itä-Suomen yliopisto, kansanterveystiede ja kliininen ravitsemustiede
Sirpa Kurppa, professori, Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus
Tommi Vasankari, johtaja, UKK-instituutti
Marjaana Lahti-Koski, terveysjohtaja, Suomen Sydänliitto ry
Elina Särmälä, ruokapalvelujohtaja, Kuntaruokailun asiantuntijat KRA ry
Piia Jallinoja, tutkimuspäällikkö, Kuluttajatutkimuskeskus

Edellinen neuvottelukunta uudisti ruokakolmion. Lähde: © Valtion ravitsemusneuvottelukunta




