Kolme neljästä aikuisesta käyttää maitoa päivittäin tai useana päivänä viikossa. Luku on ollut lähes muuttumaton viimeiset 10 vuotta. Tiedot selviävät Maitotuotteiden käyttö 2015 -tutkimuksesta.
Maitoa käytetään mm. sellaisenaan, kahvissa, teessä, puuron ja murojen kanssa sekä ruuanlaitossa.
Juustoa käyttää päivittäin tai useana päivänä viikossa 77 prosenttia vastaajista eli hieman useampi kuin maitoa. Jogurttia tai viiliä käyttää näin usein noin puolet vastaajista, kolmannes kuitenkin viikoittain tai harvemmin.
Miksi maito maistuu?
Maitoa käytetään ensisijaisesti tottumuksesta. Myös maidon hyvä maku, sen sisältämä kalsium, sen terveellisyys ja kuuluminen suomalaiseen perusruokavalioon luetellaan viiden tärkeimmän käyttösyyn joukossa. Miehille tottumus on selkeä ykkönen, naisilla taas maidon kalsiumpitoisuus on lähes yhtä tärkeä syy maidon käyttöön.
Jogurttia, viiliä ja erityisesti juustoa käytetään ensisijaisesti hyvän maun takia. Tottumus, terveellisyys ja kalsiumin saanti ovat kolme tasavahvaa seuraavaksi yleisintä käyttösyytä.
Maito on lasten suosikki
Lasten suosikki maitovalmisteista on maito. Lähes neljä viidestä 8–13-vuotiaasta pitää maidosta erittäin tai melko paljon. Erityisesti pojat pitävät maidosta paljon (81 %). Tytöistä 75 % pitää maidosta erittäin tai melko paljon. Aikuisista 63 % pitää maidosta erittäin tai melko paljon.
Juusto on aikuisten ylivoimainen suosikki maitovalmisteista. Naisista 89 % pitää juustosta erittäin tai melko paljon, miehistä 86 %.
Jogurtti maistuu lapsille ja aikuisille yhtä hyvin. Pojat ja naiset ja vastaavasti tytöt ja miehet pitävät jogurtista yhtä paljon. 77 % pojista ja 76 % naisista vastaa pitävänsä jogurtista erittäin tai melko paljon, miehistä 69 % ja tytöistä 68 % vastaa samoin.
Tytöt pitävät juustosta yhtä paljon kuin jogurtista. Pojista hieman harvempi pitää juustosta kuin maidosta tai jogurtista. 71 prosenttia 8–13-vuotiaista pojista pitää juustosta erittäin tai melko paljon.
Maidon terveellisyys tunnetaan
Erittäin tai melko terveellisenä maitoa pitää 88 prosenttia 8–13-vuotiaista, tytöistä yhtä moni kuin pojista. Aikuisista 78 prosenttia pitää maitoa terveellisenä, naisista hieman useampi kuin miehistä. 16 prosenttia aikuisista ja 10 prosenttia lapsista suhtautuu maitoon neutraalisti – ei pidä sitä terveellisenä tai epäterveellisenä.
Maitotuotteiden käyttöä selvitettiin alkuvuonna 2015. Kyselyyn vastasi runsas tuhat yli 15-vuotaista suomalaista ja lähes 540 iältään 8–13-vuotiasta lasta. Aikuisista vastaajista puolet oli miehiä, puolet naisia ja lapsista lähes puolet tyttöjä ja runsas puolet poikia.
KL
Lähde:
Maitotuotteiden käyttö 2015. Suomen Gallup Elintarviketieto Oy, 2015.
Ravitsemuskatsaus 1-2015Ravitsemuspolitiikkaa25.9.2015