Ravitsemuskatsaus-lehti ilmestyy päivän kunniaksi. Lehti julkaistaan tänä vuonna poikkeuksellisesti vain yhtenä numerona kahden sijaan ja ensimmäistä kertaa vain sähköisenä.
FAO koordinoi Kansainvälisen koulumaitopäivän viettoa jo 16. kertaa. Aihe on maailmanlaajuisesti tärkeä ja päivän tarkoituksena on muistuttaa koulumaidon tärkeästä osasta maailman koululaisten ravitsemuksessa.
Meillä koulumaitoa on joka päivä tarjolla aterian ruokajuomana. Siksi se tuntuukin arkiselta asialta. Monessa maassa on toisin – maitoa voi olla tarjolla vain tänä yhtenä päivänä vuodessa, maksutta.
Koulumaidon merkitystä meillä avaa tuore Koulumaitostrategia. Se laadittiin kesällä ja se on voimassa vuosina 2015–2020. Koulumaito ja muut maitovalmisteet ovat Suomessa osana maukasta, täysipainoista, kestävästi tuotettua ja turvallista kouluruokaa.
Ravitsemuspolitiikan saralla myös on käynnistetty Yhteistyöllä terveyttä ja hyvinvointia 2025 -toimenpidekokonaisuuden valmistelu. Tässä toimenpidekokonaisuudessa ovat mukana väestön hyvän ravitsemuksen ja terveyttä tukevien ruokavalintojen edistäminen. Tähän tarvitaan mukaan ruokaketjun kaikkia toimijoita, myös meitä järjestöjä.
Lapsiperheiden kauan odotetut, päivitetyt ruokasuositukset ovat tulossa. Niitä on ollut mahdollista kommentoida netissä. Tänään on viimeinen mahdollisuus antaa perusteltuja, tutkimusnäyttöön perustuvia muutos- ja korjausehdotuksia. Valtion ravitsemusneuvottelukunta hyväksyy suositukset kommenttikierroksen jälkeen.
Lopullisia suosituksia siis odotellaan vielä, mutta jo nyt tiedetään, että niissä painotetaan mm. yhdessä syömistä ja ruokailoa ravitsevan ruuan lisäksi. Toivon, että niistä myös viestitään ruokailon kautta. Esimerkiksi kasvisten syömisen lisääminen tai monipuolistaminen on iloinen asia! Ainakin pienet lapset innostuvat kasviksista, kun niitä tarjoillaan hauskasti aseteltuina tai vaikka kurkku-, porkkana- ja tomaattikruunuina. Juurekset suikaleina tulee ihan ohimennen naposteltua välipalalla tai muuta ruokaa odotellessa. Onko ruokapöydässä mitään kauniimpaa kuin kukka- ja parsakaalin nuput kevyesti höyrytettyinä?
Ruokailoista syksyä!
Katariina Lallukka
Pasilassa 30.9.2015
Ravitsemuskatsaus 1-2015Ravitsemuspolitiikkaa25.9.2015