Kouluruokailu 2.0 on uudenlainen opin paikka – siinä yhdistyvät tiedot, taidot ja oppilaan omat hyvinvointia edistävät valinnat. Kouluruokailun asiantuntijat muistuttivat toukokuussa Helsingissä järjestetyssä Elintarvikepäivässä, että ruoka on tärkeä pedagoginen väline sekä oppiaineissa että kouluruokailussa.
FT Seija Lintukangas-Kari toi puheenvuorossaan esiin, kuinka kodin ja koulun sekä monialaosaajien toimialarajat ylittävällä yhteistyöllä voidaan luoda edellytykset houkutteleviin ruokailutilanteisiin koulussa. Ruokapalveluhenkilöstö, opettajat ja oppilaat ovat maa- ja metsätalousministeriön rahoittamassa koulutuskokonaisuudessa pohtineet, miten ainutlaatuinen suomalainen kouluruokailu – School Dining in Finland – tulisi saada yhteisvoimin tuotteistettua jopa kansalliseksi vientituotteeksi.
Lintukangas-Kari nosti esille myös ruokasivistyksen käsitteen ja pohti keinoja ruokasivistyksen nostamiseen Suomessa. Haasteena on, miten koko kouluyhteisö ja vanhemmat saadaan mukaan yhteisiin talkoisiin ruokasivistyksen puolesta.
Professori Päivi Palojoki muistutti omassa puheenvuorossaan, että kouluruoka on osa laajempaa media- ja ruokakulttuurista ympäristöä. Ruoka on kulttuurisesta näkökulmasta ihmiselle paljon muutakin kuin ravintoa. Kulttuurisesti jaettuja käsityksiä hyvästä ja huonosta ruoasta voidaan ylläpitää ja toisintaa puheen avulla. Hyvän kierre voidaan saada kouluruokailussa aikaan myös puheen ja nuoren huomioimisen keinoin. Esimerkiksi Kristiina Janhosen väitöskirjatutkimus vuodelta 2016 osoittaa, että myönteistä suhtautumista kouluruokaan saadaan aikaan aktivoimalla nuoria ja ottamalla kouluruokailuun liittyviä teemoja eri oppiaineiden aihesisällöiksi.
Ruoka on pedagoginen oppimisen väline niin eri oppiaineissa kuin kouluruokailussakin. Oppimisen ja ruokaan liittyvän tiedon käsittelyn kannalta ruokaympäristöt ovat muuttuneet aikaisempaa monimutkaisemmiksi. Alalla on paljon erilaisia viestijöitä, joilla on kovin monta ’totuutta’ edistettävänään. Voidaankin väittää, että arjessa ja ihmisten mielissä tieto, käsitykset ja mielikuvat helposti sekoittuvat, jolloin asiantuntijuuden rajat hämärtyvät ja tieteellinen asiantuntijuus kyseenalaistetaan. Tästä seuraa ruokapuheessa jo näkyvä tilanne, jossa vallitsee yleistämisen vaara. Yksittäistapaukset ovat merkittävämpiä kuin tieteen tulokset, mielipiteet sekoittuvat faktoihin ja ihmiset alkavat uskoa siihen, että hyvää terveyttä voi hankkia ja ylläpitää erinäköisten kikkojen ja yksittäisten ruoka-ainesten maagisten ominaisuuksien avulla.
Näyttääkin siltä, että kouluruokailuun liittyvän ruokakasvatuksen sekä ravitsemusasioiden oppimisessa ongelma ei ole tiedon puute. Haasteellista on sen sijaan mielekkäiden tiedonkäsittelytaitojen opettelu, motivaation ja henkilökohtaisten merkitysten luominen sekä arkijärjen käyttö. Näillä keinoin tutkittu ravitsemustieto saadaan kuitenkin siirtymään käytäntöön ja oppilaiden sekä heidän vanhempiensa käyttöpääomaksi.
Kouluruokailu 2.0 onkin uudenlainen opin paikka – siellä yhdistyvät tiedot, taidot ja oppilaan omat hyvinvointia edistävät valinnat. Koko koulu kasvattaa ja koulu kasvattaa esimerkillään, kuten Seija Lintukangas-Kari muistutti esityksessään.
Kirjoittaja:
Päivi Palojoki työskentelee kotitalouspedagogiikan professorina Helsingin yliopistossa. Hän tutkii ja opettaa ruokaan, oppimiseen ja kasvatukseen liittyviä aiheita tuleville kotitalousopettajille.
Lähteet:
Kristiina Janhonen. Adolescents’ Participation and Agency in Food Education (väitöskirja). Helsingin yliopisto, 2016.
Ravitsemuskatsaus 1-2017Kuka kuuntelee ravitsemuksen asiantuntijaa? 21.6.2017