Ruoka näyttäytyy ilmastokeskustelussa yhä useammin mustana tai valkoisena. Helsingin kaupungin ja yliopiston ruokapalveluiden päätökset vähentää punaisen lihan ja maidon käyttöä saivat toiset heti kärkkäästi puolustamaan maidon- ja lihantuotantoa Suomessa. Kun tarjosimme tofua yläkoululaisille, teinipojat kieltäytyivät maistamasta sitä, koska he eivät halunneet koskea vegaanien ruokaan.
Ilmastonmuutoksen virittämä keskustelu ruokavaliomuutoksista kietoutuu nopeasti kysymyksiksi identiteeteistä, arvoista ja tunteista. Tämä on sekä siunaus että kirous. Se muistuttaa, miten ruoka koskettaa meitä kaikkia. Pahimmillaan se voi kuitenkin jumittaa ruokakeskustelun niin, että emme enää näe metsää puilta.
Ruokaa koskevassa ilmastokeskustelussa isot ja pienet, yksilön ja järjestelmän kokoiset asiat sotkeutuvat keskenään koko ajan. Media-avaruus täyttyy lihan vastustajista ja puolustajista, kun maatalouden ilmastopäästöjen vähentäminen Suomessa vaatii samalla mittavia uudistuksia ja rajoituksia turvemaiden viljelyyn. Kuluttajia kehotetaan valitsemaan ilmastoystävällisiä tuotteita, kun ilmastovaikutusten kannalta merkittävämpää olisi ymmärtää ruokavalioiden kokonaisuutta. Viljelijät turhautuvat maataloustukipolitiikan ristiriitaisiin tavoitteisiin.
Ruokailutottumukset moralisoinnin kohteena
Ympäristötutkijat puhuvat tällaisista ongelmista viheliäisinä ongelmina. Ne eivät tunnu talttuvan lainkaan. Ruokajärjestelmän kohdalla ongelmia syntyy koko ajan lisää, ja ne sotkeutuvat yhteen yhä tiiviimmin.
Kun viljelytekniset muutokset tuotannossa eivät enää riitä ilmastokysymysten ratkaisemiseksi, ihmisten ruokailutottumukset nousevat moralisoinnin kohteeksi. Samalla tuottajien pitkän aikavälin investoinnit maidon- ja lihantuotantoon joutuvat kyseenalaistetuiksi, vaikka valtio on niitä politiikallaan aktiivisesti tukenut. Maidon kulutuksen vähentäminen ilmastosyistä nostaa myös ravitsemuskysymykset uudelleen tarkasteltavaksi: miten taataan, että eri väestöryhmät saavat maidosta saadut ravintoaineet muualta?
Ruokamurros vaatii vaihtoehtoisia ratkaisuja
Viheliäisiin ongelmiin ei ole olemassa mustavalkoisia ratkaisuja. Tärkeämpää on etsiä erilaisia, vaihtoehtoisia ratkaisuja, jotka soveltuvat eri tilanteisiin. Valtioneuvoston tutkimus- ja selvitystoiminnan rahoittamassa Ruokaminimi-hankkeessa arvioimme, että Suomessa ruokavaliomuutos, lihan kulutuksen vähentäminen ja peltojen hiilivarannosta huolehtiminen ovat kaikki tehokkaita tapoja vähentää ruuan kulutuksesta ja tuotannosta aiheutuvia ilmastopäästöjä.
Tarvitsemme kuitenkin lisää tutkimusta siitä miten erilaisten päästövähennystoimien ekologiset, taloudelliset ja ravitsemukselliset vaikutukset jakautuvat eri tuotannonalojen, -alueiden ja sosiaalisten ryhmien välillä. Tärkeää on myös lisätä ymmärrystä siitä, miten erilaiset haavoittuvat ryhmät voidaan huomioida ruokamurroksessa.
Tällä tavoin voimme etsiä oikeudenmukaisia ratkaisuja ruokajärjestelmän viheliäisiin ongelmiin. Samalla parhaimmillaan avarramme tapaa, jolla ruuan ilmastokysymyksiä käsitellään. Voimme alkaa taas nähdä metsän puilta ja aloittaa keskustelun siitä, millaista viljelyä ja syömistä voimme ja haluamme ilmastonmuutoksen Suomessa harjoittaa.
Kirjoittaja:
Erikoistutkija, dosentti Minna Kaljonen toimii juuri aloittaneen ”Reilu Ruokamurros” –hankkeen (www.justfood.fi) johtajana Suomen ympäristökeskuksessa. Hanketta rahoittaa Suomen Akatemian Strategisen tutkimuksen neuvosto.
Ravitsemuskatsaus 4-201918.12.2019