Mysteeri odottaa vielä ratkaisua

-Ihan hur­jas­ti on teh­ty töi­tä ja pal­jon on opit­tu hoi­to­käy­tän­nöis­tä, mut­ta li­ha­vuu­den ja syö­mis­häi­ri­öi­den mys­tee­riä en vie­lä on­nis­tu­nut rat­kai­se­maan. Dek­ka­ri jat­kuu.

Pro­fes­so­ri Aila Ris­sa­sen ute­li­ai­suu­den ja tar­mok­kuu­den seu­rauk­se­na Hel­sin­gin yli­o­pis­tol­li­ses­sa kes­kus­sai­raa­las­sa on li­ha­vuus­tut­ki­mus­yk­sik­kö ja syö­mis­häi­ri­ö­kli­nik­ka. Vie­lä eläk­keel­lä­kin hän seu­raa tii­viis­ti alan tut­ki­mus­ta ja kou­lut­taa lää­kä­rei­tä li­ha­vuus- ja syö­mis­häi­ri­ö­po­ti­lai­den koh­taa­mi­ses­sa.

-Ym­pä­ris­tön odo­tuk­set ja par­haan ys­tä­vän per­he, Aila Ris­sa­nen se­lit­tää pää­ty­mi­sen lää­kä­rin am­mat­tiin. Kiin­nos­tuk­sen li­ha­vuu­den tut­ki­mi­seen puo­les­taan he­rät­ti­vät äi­din puo­len iso­äiti ja tä­dit, jot­ka oli­vat kau­nii­ta, mut­ta puls­kia ja sai­ras­tui­vat di­a­be­tek­seen.

Kympin tyttö ja kauhukakara

-Sii­hen maa­il­man­ai­kaan 1960-lu­vul­la oli ylei­se­nä odo­tuk­se­na, että kou­lus­sa hy­vin me­nes­ty­vät ty­töt pyr­ki­vät lää­kik­seen ja po­jat po­lil­le. Itse olin aja­tel­lut elä­män­työk­si so­si­aa­li­alaa, mut­ta par­haan ys­tä­vät­tä­re­ni per­he rat­kai­si ti­lan­teen lää­ke­tie­teel­li­sen eduk­si.

Ys­tä­vä­tär oli va­rak­kaas­ta per­hees­tä. Heil­lä oli Hel­sin­gis­sä asun­to ja tyt­tä­rel­lä auto. Per­heen äiti ha­lu­si tyt­tä­res­tään lää­kä­rin, mut­ta tämä oli tuol­loin aika vil­li kau­hu­ka­ka­ra. Äi­dis­tä tun­tui hy­väl­tä rat­kai­sul­ta lä­het­tää oman tyt­tä­ren ka­ve­rik­si Hel­sin­kiin va­ka­va­mie­li­nen Aila.

-Minä tuu­min, että voi­han sitä so­si­aa­li­työ­tä teh­dä lää­kä­ri­nä­kin. Niin me ty­töt läh­det­tiin lää­kik­sen kar­sin­ta­kurs­seil­le ja minä pää­sin si­sään.

Oman kurs­sin kup­las­sa tii­vis opis­ke­lu vei men­nes­sään ja nuo­ri lää­kä­ri val­mis­tui 1971.

Pulskat tädit ja hoikka äiti

Aila Ris­sa­nen on aina poh­ti­nut, mik­si ih­mi­set ovat sel­lai­sia kuin ovat. Ih­met­te­lyn kyky ja us­ko­ma­ton ute­li­ai­suus ovat vie­neet hän­tä eteen­päin. Tut­ki­jak­si hä­net on kas­vat­ta­nut Kot­kan kau­pun­gin­kir­jas­to, jos­sa hän lap­suu­des­saan viet­ti kai­ken va­paa-ai­kan­sa ja pin­na­si myös per­heen koti­töis­tä. Kir­jas­tos­sa luu­haa­mi­nen jat­kui lää­ke­tie­teel­li­sen kes­kus­kir­jas­ton kel­la­ris­sa opis­ke­lu­ai­ka­na. Hä­net va­lit­tiin jopa kes­kus­kir­jas­ton vuo­den asi­ak­kaak­si.

”Kir­jas­to­kuu­lui­suu­den” seu­rauk­se­na pro­fes­so­ri Esko Nik­ki­lä pyy­si Aila Ris­sa­sen mu­kaan tut­ki­mus­ryh­mään­sä. Kun tämä ker­toi ole­van­sa kiin­nos­tu­nut tut­ki­maan li­ha­vuut­ta, pro­fes­so­ri vas­ta­si, että on­han si­nus­ta pa­rem­paan­kin. Niin­pä nuo­ren tut­ki­jan väi­tös­kir­ja kä­sit­te­li se­pel­val­ti­mo­tau­tia.

Kiin­nos­tus li­ha­vuu­teen säi­lyi kui­ten­kin taus­tal­la. Aila Ris­sa­nen oli jo pit­kään ih­me­tel­lyt, mik­si iso­äiti ja äi­din si­sa­ret oli­vat puls­kia ja sai­ras­tui­vat di­a­be­tek­seen, mut­ta hä­nen äi­tin­sä oli siro ja hoik­ka. No, äiti oli koko ikän­sä ol­lut hy­vin tark­ka syö­mi­sis­tään ja elin­ta­vois­taan.

Aila Ris­sa­nen itse sai lap­se­na naa­pu­rin isän­näl­tä lem­pi­ni­men Pik­ku­e­män­tä. Hän ei ol­lut li­ha­va, mut­ta sel­väs­ti rui­pe­loi­den rin­nal­la tuh­ti ja pyö­reä.

-Äi­din su­kua voi siis syyt­tää sii­tä, että mi­nus­ta tuli li­ha­vuus­tut­ki­ja, hän sum­maa.

Kolesteroli ja ryynimakkarat

Ra­vit­se­mus tuli kiin­nos­tuk­sen koh­teek­si myös tois­ta kaut­ta. Lää­kä­ri­o­pis­ke­li­joil­ta mi­tat­tiin ko­les­te­ro­li­ar­vot ja Aila Ris­sa­sen tu­los oli yli kah­dek­san. Hän ym­mär­si, että taus­tal­la oli­vat poh­jois­kar­ja­lai­sen Ris­sa­sen su­vun tai­pu­muk­set sai­ras­tua ja kuol­la se­pel­val­ti­mo­tau­tiin. Sil­loin hän päät­ti, ett­ei hä­nen enää sovi syö­dä opis­ke­li­ja­bok­sin van­han tä­din mauk­kai­ta mut­ta ras­vai­sia ryy­ni­mak­ka­roi­ta.

Kiin­nos­tus ra­vit­se­muk­seen joh­ti sii­hen, että Aila Ris­sa­nen läh­ti sy­dän­tau­ti­tut­ki­muk­sen ohes­sa opis­ke­le­maan ra­vit­se­mus­tie­tei­tä Viik­kiin. Siel­lä hän oli to­teut­ta­mas­sa ra­vit­se­mus­tut­ki­mus­ta, jol­la kar­toi­tet­tiin van­hus­ten ra­vit­se­mus­ti­laa hoi­to­lai­tok­sis­sa eri puo­lil­la maa­ta.

–Kai­ja Kivi­lah­den kans­sa kier­sim­me maa­ta mi­nun hy­vin käy­te­tyl­lä pu­nai­sel­la volk­ka­ril­la­ni, joka vä­lil­lä pii­put­ti ja tar­vit­si työn­tö­apua.

Lop­pu­työ Vii­kis­sä jäi kui­ten­kin te­ke­mät­tä pro­fes­so­rin kans­sa syn­ty­neen eri­mie­li­syy­den ta­kia, mut­ta Aila Ris­sa­nen jat­koi ra­vit­se­mus­tie­teen opin­to­ja ja tut­ki­mus­työ­tä Gö­te­bor­gin yli­o­pis­tos­sa ja Yh­dys­val­lois­sa.

Syömishäiriöt tulevat tutuiksi

Tut­ki­ja­kau­den jäl­keen Ame­ri­kas­sa Aila Ris­sa­sen oli­si pi­tä­nyt läh­teä lää­kä­ri­nä eri­kois­tu­maan, mut­ta sii­nä vai­hees­sa hän oli pie­nen tyt­tä­ren äiti, eikä eri­kois­tu­mi­sen tuo­hon maa­il­man­ai­kaan vaa­ti­mia mo­nen vuo­ro­kau­den yhtä­mit­tai­sia päi­vys­tyk­siä on­nis­tu­nut so­vit­ta­maan las­ten­hoi­toon. Niin­pä hän opet­ti Vii­kis­sä ja teki päi­vä­töi­tä Di­a­ko­nis­sa­lai­tok­sen sai­raa­las­sa.

Di­a­ko­nis­sa­lai­tok­sel­la hän tu­tus­tui en­sim­mäi­sen ker­ran ano­rek­si­aan. Näl­kä­kuo­le­man par­taal­le laih­dut­ta­neet tyt­tä­ret tu­li­vat sin­ne hoi­toon, jos per­heil­lä oli sii­hen ta­lou­del­li­set mah­dol­li­suu­det. Ko­vin edis­tyk­sel­li­siä hoi­to­kei­no­ja ei sil­loin vie­lä tun­net­tu, mut­ta jos­kus on­nis­tut­tiin. Erään ta­pauk­sen Aila Ris­sa­nen muis­taa hy­vin.

Mei­lah­den sai­raa­lan käy­tä­vil­lä hän­tä tuli vas­taan rei­pas nuo­ri hoi­ta­ja, joka iloi­ses­ti hy­myil­len kiit­ti hän­tä hen­ken­sä pe­las­ta­mi­ses­ta. Hoi­ta­ja oli en­ti­nen ano­rek­tik­ko, joka tuli Di­a­ko­nis­sa­lai­tok­sel­le hä­din tus­kin elä­vä­nä. ”Hen­gen­pe­las­tus” oli oi­val­lus tun­nis­taa po­ti­laan va­ka­va A-vi­ta­mii­nin puu­tos ja kor­ja­ta nä­köä uhan­nut sil­mä­muu­tos A-vi­ta­mii­ni­öl­jyl­lä. Sii­tä po­ti­laan pe­läs­ty­mi­ses­tä läh­ti hä­nen muu­kin toi­pu­mi­sen­sa käyn­tiin.

Sil­loi­sen So­si­aa­li- ja ter­veys­alan tut­ki­mus- ja ke­hit­tä­mis­kes­kuk­sen (Sta­kes) joh­ta­ja Vap­pu Tai­pa­le pyy­si Aila Ris­sa­sen mu­kaan kan­sain­vä­li­seen syö­mis­häi­ri­öi­tä tut­ki­vaan Cost-hank­kee­seen.

-Se oli lot­to­voit­to. Hank­keen kaut­ta ver­kos­toi­duin maa­il­man joh­ta­vien syö­mis­häi­ri­ö­tut­ki­joi­den kans­sa ja sain hei­dät Suo­meen esiin­ty­mään ja ja­ka­maan ar­vo­kas­ta tie­toa. Sen an­si­os­ta pe­rus­tet­tiin sit­tem­min Hyk­sin syö­mis­häi­ri­ö­kli­nik­ka.

1980-lu­vul­la Aila Ris­sa­sel­le val­ke­ni, että syö­mis­häi­ri­öi­den kir­jos­sa on myös ah­min­ta­häi­riö. Se pal­jas­tui lii­an ra­jun laih­du­tus­hoi­don seu­rauk­se­na. Ah­min­ta­häi­riö lii­tet­tiin vas­ta myö­hem­min tau­ti­luo­ki­tuk­seen.

Jotain parempaa täytyy keksiä

Li­ha­vuu­den hoi­don tu­lok­set oli­vat muu­toin­kin keh­no­ja. Po­ti­laat li­hoi­vat no­pe­as­ti ta­kai­sin. Ran­kat me­ne­tel­mät saat­toi­vat joh­taa ma­sen­nuk­seen ja jopa itse­mur­hiin.

-Jo­tain pa­rem­paa pi­tää pys­tyä te­ke­mään, Aila Ris­sa­nen päät­te­li. Hän ke­hit­te­li pika­di­eet­tien si­jaan pit­kä­kes­toi­sia oh­jel­mia, jot­ka aloi­tet­tiin usein hä­nen ke­hit­tä­mäl­lään vähä­e­ner­gi­sel­lä ja run­sas­pro­te­ii­ni­sel­la laih­du­tus­val­mis­teel­la. Me­ne­tel­mä on edel­leen käy­tös­sä. Mut­ta en­tis­tä enem­män al­koi tun­tua sil­tä, että li­ha­vuus on pal­jon muu­ta­kin elä­män­hal­lin­taa kuin syö­mis­tä.

Tut­ki­ja­pii­rin ja ys­tä­vä­lää­kä­rien kans­sa saa­tiin pe­rus­tet­tua Hyk­sin Bi­o­me­di­cu­miin li­ha­vuus­tut­ki­mus­yk­sik­kö ja toi­min­ta ra­hoi­tet­tiin lää­ke­tut­ki­muk­sil­la.

Li­ha­vuus­tut­ki­ja­na Aila Ris­sa­nen kiit­tää Suo­men ai­nut­laa­tuis­ta kak­sos­tut­ki­mus­ta. Ky­sy­mys kuu­luu, mik­si sa­man­mu­nai­sis­ta kak­so­sis­ta toi­nen li­hoo ja toi­nen ei. Kak­sos­ai­neis­to toi­mii ikään kuin ih­mis­mal­li­na myös sii­tä, mitä kaik­kea li­ha­vuus ai­heut­taa.

Kak­sos­tut­ki­muk­ses­sa on ke­rät­ty tal­teen val­ta­va mää­rä tie­toa.

-Se on var­si­nai­nen aar­re­ark­ku, jon­ka arvo vain kas­vaa tut­ki­mus­me­ne­tel­mien ke­hit­ty­es­sä edel­leen, Ris­sa­nen us­koo.

Potilasta pitää rakastaa

-Nyt li­ha­vuu­den tut­ki­mus­yk­sik­kö ja syö­mis­häi­ri­ö­kli­nik­ka ovat va­kiin­tu­nei­ta yk­si­köi­tä ja op­pi­lait­te­ni hoi­dos­sa. Elä­ke­läi­se­nä Aila Ris­sa­nen jat­kaa kui­ten­kin tut­ki­muk­sen pa­ris­sa ja opet­ta­ja­na. Hän mm. ker­too lää­kä­reil­le, mi­ten po­ti­las pi­tää koh­da­ta li­ha­vuu­den tai syö­mis­häi­ri­öi­den hoi­dos­sa.

Po­ti­laan koh­taa­mi­nen on kun­ni­oit­ta­vaa yh­teis­työ­tä. Jo­kai­nen on ar­vo­kas. Tämä on kau­ka­na sii­tä, että lää­kä­ri an­taa au­to­ri­tää­ri­ses­ti tiuk­ko­ja oh­jei­ta yl­hääl­tä­päin. Tämä on käy­tän­nön op­pia sii­tä, mi­ten ra­kas­taa po­ti­lai­taan.

Li­ha­vuu­des­ta opi­taan kai­ken ai­kaa uut­ta. Nyt pu­hu­taan esi­mer­kik­si pal­jon li­ha­vuu­den ja im­mu­ni­tee­tin yh­tey­des­tä.

-Tut­ki­muk­sen seu­raa­mi­nen on kuin dek­ka­ris­sa elä­mis­tä, Ris­sa­nen poh­tii.

Raappahousut ja villapaita

Aila Ris­sa­nen il­moit­taa ole­van­sa mu­ka­vuu­den­ha­lui­nen re­nes­sans­si-ih­mi­nen, joka nuk­kuu aa­mul­la pit­kään ja te­kee työ­tä tie­to­ko­neel­laan myö­hään yö­hön mie­lel­lään van­hois­sa raap­pa­hou­suis­sa ja har­maas­sa vil­la­pai­das­saan. On­nek­si hän on saa­nut ris­tik­seen ys­tä­vät­tä­ren, joka sak­sa­lai­sel­la sän­til­li­syy­del­lä raa­haa hä­net len­kil­le ja pi­tää hä­net muu­ten­kin ku­ris­sa.

-Ajat­te­le, olen sy­dän pamp­pail­len men­nyt elä­mä­ni en­sim­mäi­sen ker­ran kun­to­sa­lil­le seit­se­män­kymp­pi­se­nä.

Kunnon isoäiti

Aila Ris­sa­nen on tuo­re iso­äiti. Kun­non mum­mo­jen ta­paan hän­kin on ko­et­ta­nut hel­pot­taa lap­si­per­heen ar­kea val­mis­ta­mal­la heil­le ate­ri­oi­ta. Kun hän vii­mek­si soit­ti tyt­tä­rel­leen ja ky­syi, mitä hän voi­si heil­le val­mis­taa, ty­tär vas­ta­si:

-Kii­tos äiti, ihan mie­lel­lään saat meil­le ko­ka­ta, mut­ta voi­sit­ko kui­ten­kin käyt­tää keit­to­kir­jaa.

-Täs­sä to­dis­tus lois­ta­vas­ta keit­to­tai­dos­ta­ni, Aila Ris­sa­nen nau­raa.

Kir­joit­ta­ja:

Lee­na Pac­ka­len on eläk­keel­lä ole­va MMM ja toi­mit­ta­ja. Hän on ol­lut te­ke­mäs­sä Ra­vit­se­mus­kat­saus­ta sen alus­ta läh­tien en­sin toi­mi­tus­sih­tee­ri­nä ja sit­ten toi­mi­tus­kun­nan jä­se­ne­nä.

Pro­fes­so­ri Aila Ris­sa­nen kiin­nos­tui li­ha­vuu­den tut­ki­muk­ses­ta jo nuo­re­na.