Ravitsemus on hallinnut ruokakeskustelua varmaankin upeiden saavutustensa vuoksi. Ajatellaan vaikka Pohjois-Karjala -projektia tai kouluruokailujärjestelmäämme. Terveellisyys toki kiinnostaa, mutta se ei suinkaan ole ruoan ainoa ulottuvuus. Nyt ruokaan liitetään myös nautinto, sosiaalinen kanssakäyminen, yhteisöllisyys. Eri ulottuvuudet täydentävät toisiaan”, Helsingin yliopiston tuore ruokakulttuurin professori Johanna Mäkelä muistuttaa.
”On pakko syödä joka päivä elääkseen. Ruokailu on elämänalue, joka kantaa monia merkityksiä. Ruokakeskustelu koskettaa kaikkia, ja siitä on jokaisella näkemyksiä. Vanha sanonta saa uuden muodon: Olet sitä mitä syöt, mutta myös mitä et syö. Moderni elämä on valintojen tekemistä. Yksilöllisiä valintoja on mahdollista toteuttaa. Valitsematta jättäminenkin on aktiivinen teko. ”
”Nyt ruoka nähdään myös kulttuurina. Senhän pitäisi olla itsestään selvää. Ajatellaan vaikka sanaa agriculture. Se on maan muokkauksen tai viljelyn taitoa ja tiedettä. Mitä muuta ruoan tuotanto siis on kuin kulttuuria?”, Johanna Mäkelä naurahtaa.
Suomalainen ruokakulttuuri on sitä, mitä ja miten Suomessa syödään. Ruoka on osa kansallista identiteettiä. Olemme oikeutetusti ylpeitä raaka-aineistamme, vaikkapa marjoista ja järvikaloista. Hyvä esimerkki ovat myös yrtit. Niiden runsas käyttö ei ole perinteistä keittotaitoamme. Mutta nyt niiden arvo on oivallettu ja huomattu, että viileä valoisa kesämme on yrttimarkkinoilla kilpailuvaltti. Makua ja aromia on.
Ruoan maku on löydetty uudelleen
Lähiruokakeskustelu osoittaa ruokailuun ja syömiseen liittyvät laajat kokonaisuudet. Paikallisen ruuan ja alkuperän korostaminen on globaali ilmiö ja nyt sillä on nostetta myös Suomessa. Lähiruokaan liitetään paikallinen talous ja hyvinvointi, mutta samalla etsitään myös suomalaisen ruuan vientimahdollisuuksia.
”Lähiruokakeskustelun myötä on löytynyt uudelleen ruuan maku. Ruuan alkuperä koetaan myös maun alkuperänä. Oivalletaan, että tuotantotavalla, lajikkeilla ja kasvuympäristöllä on todella vaikutusta raaka-aineiden makuun”, Johanna Mäkelä toivottaa maun renessanssin tervetulleeksi.
Ympäristökysymykset, tuotannon ja kulutuksen kestävyys tukevat paikallista ruokakulttuuria. Johanna Mäkelä on tyytyväinen siihen, että MMM:n tuoreessa selvityksessä lähiruoka määritellään nimenomaan paikallisruuaksi. Siinä tulee mukaan aluetalous ja alueiden ominaispiirteet korostuvat. ”Mihin muuten hukkasimme ruokakulttuurimme alueelliset erilaisuudet?”
Ruokakulttuuri voimaannuttaa
Johanna Mäkelä liittää ruokakulttuuri-innostukseen myös tuottajien ja kuluttajien välisen suhteen uudelleenrakentamisen. Hän uskoo, että erilaiset lähiruoka- ja ruokakulttuurihankkeet parantavat tuottajan taloudellista hyötyä, mutta myös voimaannuttavat häntä. Alkutuottaja saa suoraan palautetta loppukäyttäjältä, eivätkä toiveet ja tarpeet huku pitkään ketjuun. Paikallisen ruuan arvostus tuo mukanaan uudenlaisia sopimuksia tuottajan ja kuluttajan välille.
Ruohonjuuritason toiminta vilkastuu. Se lisää kuluttajien omaa aktiivisuutta, ja parantaa ymmärrystä ruuantuotannon kokonaisuudesta. Kuluttajille muodostuu tietoisempi suhde ruokaan, mikä on hyvä asia. Kaikkia eivät ruokapiirit, viljelypalstat tai maatilapuodit kuitenkaan kiinnosta. ”Ruokajärjestelmien eri vaihtoehdot esiintyvätkin todennäköisesti rinnakkain toisiaan täydentäen”, Johanna Mäkelä arvelee.
Kulttuuria tekemisen ja toiminnan kautta
Vahva ruokakulttuuri tuo mukanaan monen tason toimintaa ja tekemistä. Nerokas idea ovat esimerkiksi ravintolapäivät. Niissä ihmiset tarjoavat oman keittiönsä ja keittotaitonsa hedelmiä päiväksi pystytetyissä ravintoloissa. Ja kaupunkilaiset haluavat jopa sinnikkäästi jonottaen päästä maistelemaan.
”Ei meillä ruokakulttuuri ihan hukassa voi olla, kun tällaisia tempauksia saadaan aikaan. Kaupungin isät saavat olla kiitollisia, kun asukkaat luovat uudenlaista viihtyisyyttä ja yhteisöllisyyttä kaupungin kaduille ja pihoille. ”
Arkikulttuuri kunniaan
Johanna Mäkelän mukaan on tärkeää, ettei ruokakulttuuria mielletä vain eliitin korkeakulttuuriksi. ”Jos ruokakulttuuria katsotaan liian ylevien silmälasien läpi, arkikulttuuri saattaa jäädä huomaamatta. Se on kuitenkin ruokakulttuurin ylläpitäjä ja eteenpäin vievä voima. ”
Usein joutuu hämmästymään, kuinka uutta ruoanvalmistus monille ihmisille nykyään on. Siksi kotitalousopetus on aivan välttämätöntä. ”Kun osaa laittaa ruokaa, osaa myös vaatia raaka-aineilta ja valmisruualta laatua.”
Johanna Mäkelä painottaa ruuanvalmistuksessa myös käden muistia. Tekemisen kautta syntyy käsitys hyvästä ruuasta. Sitä on sanallisesti paljon vaikeampi selittää. Ruuanvalmistustaitojen avulla voidaan myös ehkäistä uusavuttomuutta, parantaa elämänhallintaa ja voimaannuttaa syrjäytymisvaarassa olevia.
Ruokakulttuuri ei ole samaa kuin perinneruoka. ”Me tarvitsemme toki ymmärryksen menneisyydestä, mutta teemme siitä aikaan sopivan tulkinnan. Perinnettä on lupa varioida. Silti siitä tunnistaa esikuvansa.”
Tutkijat tarvitsevat toisiaan
Johanna Mäkelä toivoo ruokakulttuurin ja ravitsemuksen asiantuntijoiden välille hedelmällistä vuorovaikutusta. Ruokakulttuurin ymmärtäminen edellyttää monitieteistä tutkimusta. Ravitsemuksen asiantuntijalle taas on hyötyä ruokakulttuurista, jonka avulla voi yrittää ymmärtää, miten ihmiset tekevät valintoja.
Hän toivoo, että voi omalla työllään tuoda ihmisille tiedostavamman suhteen ruokaan ja parantaa ymmärrystä syömiseen liittyvien asioiden suhteista. Ravitsemuskasvatukseen hän toivoo entistä rennompaa otetta ja korostaisi yhdessä tekemisen hauskuutta.
Kirjoittaja: Leena Packalen
Ravitsemuskatsaus 1-2012Kansanterveys4.7.2012