Kliinisen ravitsemuksen yksikkö on minulle aivan loistava työpaikka. Kiinteä yhteys Kuopion yliopistolliseen keskussairaalaan tuo mukanaan linkin oikeisiin potilaisiin. Lääkärinä koen, että minulla on paljon annettavaa juuri tässä sairaalayhteistyössä. Elintarviketieteen puolella annettavaa ei niin paljon olisikaan lääkärikoulutuksen pohjalta.
Itä-Suomen yliopiston kliinisen ravitsemuksen tuore professori Jussi Pihlajamäki on sisätautilääkäri, joka oman tutkimushistoriansa kautta ”heräsi” ravitsemuksen merkitykseen. ”On ilmeistä, että ennemmin tai myöhemmin törmää ravitsemukseen, jos sisätautilääkärinä tutkii rasva-aineenvaihduntaa ja insuliiniresistenssiä, metaboliaa ja genetiikkaa. Ravitsemuksella on niin vahva rooli kaikissa kansansairauksissa. Sitä ryhtyy miettimään, että hoidetaanko vain ravitsemuksen seurauksia vai koetetaanko vaikuttaa myös syihin.”
Mitä suurimmassa määrin ravitsemusta on myös viime vuosina nopeasti kehittynyt lihavuuskirurgia. Ravitsemusterapiaa tarvitaan leikkaukseen soveltuvuuden ratkaisemisessa, leikkaukseen valmistautumisessa ja sen jälkihoidossa.
Jussi Pihlajamäki kiittelee Kuopion yksikön korkeatasoista tutkimusta ja innokkaita tutkijoita. ”Tällä on hyvät mahdollisuudet rakentaa uutta tutkimusta.” Se on reilu tunnustus professorilta, jolla on kokemusta myös maailman huipulta, Harwardin tutkijamaailmasta.
Itä-Suomen yliopiston Kuopion yksikön ohella ravitsemusta ja elintarviketieteitä opetetaan ja tutkitaan myös Helsingin ja Turun yliopistoissa. Jussi Pihlajamäen mukaan työnjako eri oppilaitosten välillä on selvä, mutta varmasti voitaisiin tehdä enemmän myös yhteistyötä. Kotimaista kokonaisuutta ei välttämättä ole hyödynnetty riittävästi. Toisaalta jokaisella tutkimuslaitoksella on omat kansainväliset yhteistyöverkostonsa. ”Ravitsemuksessa on kuitenkin aina kansallinen piirre mukana, onhan ruoka kulttuurisidonnaista. Kansainvälistyä pitää, mutta ei pidä tasapäistyä”, Jussi Pihlajamäki muistuttaa.
Ruualle arvoa arkipäivässä
Vaikka Jussi Pihlajamäki lähestyy ravitsemusta tutkimuksessa ja opetuksessa sairauden kautta, hän kokee ruokailun osana hyvää elämää. Omaksi paheekseen hän mainitsee epäsäännöllisen ruokailun. ”Miksi meillä aina onkin muka niin kiire, ettemme malta pysähtyä syömään kaikessa rauhassa.”
Herättävä kokemus ruuan arvostamisesta syntyi parin viikon matkalla Ranskaan. Siellä ihmisillä on aikaa viipyä ruokapöydässä, nauttia ruuasta ja keskustella siitä. ”Eivätkä ne ranskalaiset silti niin kauhean tehottomia ole.”
Pihlajamäen perheessä kaikki laittavat ruokaa niin isä, äiti kuin kaksi lastakin. ”Ei sitä kuitenkaan perheen harrastukseksi voi mainita.”
”Kun musiikkiin ei ole lahjoja, jää jäljelle vain liikunta”, hän summaa omat harrastuksensa. Lajeina ovat juoksu, uinti ja muutkin kestävyyslajit. Hän toteuttaa työmatkaliikuntaa ja suosittelee sitä muillekin.
Rohkeita ratkaisuja terveyden edistämiseen
Jussi Pihlajamäkeä huolestuttaa yhteiskunnan kehityssuunta, jossa terveellinen ravitsemus menee sosiaaliluokan ja tulotason mukaan. ”Ei voi olla oikein, että terveellinen ravitsemus olisi vain eliitin etuoikeus. Se on perusoikeus, joka kuuluu kaikille tasapuolisesti. Mutta tämän ongelman ratkaisu on jotakin muuta kuin ravitsemusta.”
Hän odottaa yhteiskunnalta rohkeita poliittisia ratkaisuja, jotka kannustavat terveisiin elintapoihin, tekevät liikunnan ja hyvän ravitsemuksen valinnat houkutteleviksi. Ratkaisut eivät aina ole edes kalliita ja pitkässä juoksussa ne joka tapauksessa säästäisivät rahaa hoitopuolella.
Kuntauudistuksessa hän näkee mahdollisuuden, johon kannattaisi nyt tarttua. Kun kuntayksiköt suurenevat, niissä on paremmin varaa palkata ravitsemuksen asiantuntemusta terveydenhuoltoon. ”Ravitsemuksen asiaa kannattaisi nyt edistää aktiivisesti, kun rakenteita luodaan”, Jussi Pihlajamäki muistuttaa.
Kirjoittaja:
Leena Packalén