Ruokasuositukset lapsiperheille julkaistiin tammikuussa 2016. Niistä kirjoitettiin jo Ravitsemuskatsauksen edellisessä numerossa, lue tästä.
– Syntyvä lapsi on riippuvainen perheestä ja ympäristöstä. Lapsi tarvitsee hyvän kasvuympäristön ja hyvän ravitsemuksen, taustoitti suositusten asiantuntijaryhmässä mukana ollut Sosiaali- ja terveysministeriön neuvotteleva virkamies Sirpa Sarlio-Lähteenkorva Syödään yhdessä -suositusten julkistustilaisuudessa.
Suositukset on työkalu tarjota tietoa neuvolassa vanhemmille. Niiden pohjana ovat pohjoismaiset ja kansalliset ravitsemussuositukset ja laajat asiantuntijakuulemiset. Lisäksi ne olivat julkisesti kommentoitavina syksyllä 2015.
Ruokailoa painotetaan
Suosituksissa puhutaan koko perheen ruokavaliosta. Painotuksena on yhdessä syöminen. Näin edistetään koko perheen terveyttä.
Suosituksissa painotetaan ruokakasvatusta, lapsen syömään oppimisen tukemista ja ruokailoa. Monipuolisuus, vaihtelevuus ja kohtuullisuus ovat avainasemassa.
Säännöllisen syömisen, ateriarytmin korostaminen on näissä suosituksissa entistä tärkeämpää.
– Tälle on tieteellinen perusta, muistutti Valtion ravitsemusneuvottelukunnan pääsihteeri Arja Lyytikäinen suositusten julkistuksessa.
– Säännöllinen syöminen mm. tukee painonhallintaa. Aterioiden aikataulutus tehdään perheen omien rytmien mukaisesti, tärkeintä on syödä säännöllisesti kolmen-neljän tunnin välein.
Lautasmalli tukee arjen hyvän aterian koostamista. Kun perusta on kunnossa, myös sattumat mahtuvat mukaan.
– Lapsiperheissä kohtuullisuutta opetellaan aikuisen kanssa. Ruokaoppiminen on elinikäinen prosessi, Lyytikäinen kiteyttää.
KL
Lähde:
Lapsiperheiden ruokasuositusten julkistustilaisuus Helsingissä 22.1.2016
Syödään yhdessä – ruokasuositukset lapsiperheille. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ja Valtion ravitsemusneuvottelukunta. 2016.
Ravitsemuskatsaus 1-2016Syömisen monet muodot4.7.2016