Olen muutaman projektin verran työkseni pohtinut, mitä omasta ruokakulttuuristamme kerrotaan ulkomaalaiselle.
Maailmalla liikkuu työkseen lukuisia suomalaisia, jotka näkevät suomalaisen ruokakulttuurin ulkopuolisin silmin kahdestakin näkökulmasta. Ensinnäkin, monet työskentelevät muulla kuin elintarvikealalla, toisaalta he ovat asuneet vuosikausia ulkomailla. Heitä haastattelemalla suomalaisesta ruokakulttuurista saa varsin myönteisen kuvan.
Jos kuuntelisi vain suomalaiskansallista itsekritiikkiä, mitä vielä varsinkin nettisivuilta löytyy, ei jäisi paljoa mainitsemisen arvoista.
Nämä kaksi täysin vastakkaista kuvaa suomalaisesta ruokakulttuurista luovat herkullisen alustan pohtia ruokakulttuuriamme sen monista eri kulmista. Koska kansainväliset tilanteet ovat hetkiä korostaa myönteisiä asioita, käännän tässä muutaman kielteisen väittämän myönteiseksi. Syystäkin!
Väite: Suomessa ei ole ruokakulttuuria.
Ruokakulttuuria on aina olemassa. Onko se sellaista, mistä itse pidämme, on vain yksi näkökulma. Väitän, että joka maassa oman maan ruokakulttuurista keskustellaan sekä myönteiseen että kielteiseen sävyyn. Ehkä me suomalaiset olemme monia muita hanakampia korostamaan kielteisiä asioista.
Väite: Valmisruokateollisuus on ajanut alas ruokakulttuurimme.
Totta on, että syömme kansainvälisesti ajatellen paljon valmisruokia, mutta ihan itse olemme valintamme kaupassa tehneet. Tätä tosiseikkaa on mahdollista pohtia vaikkapa yhteiskunnan, arvojen ja elämäntapojen muuttumisen näkökulmasta. Ja silti vieraille tarjotaan parasta mahdollista, eikä sitä arkista nälän karkottajaa.
Väite: Suomalaiset ovat vieraantuneet luonnosta.
Jos mittapuuna on oman maan kulttuuri vuosikymmeniä sitten, niin toki olemme vieraantuneempia kuin ennen. Mutta verrattuna moneen muuhun maahan, olemme yhä todella lähellä luontoa. Suomalaisista moni marjastaa, sienestää, kalastaa, hoitaa puutarhaa, kerää yrttejä ja metsästää. Himoharrastajien määrä on toki rajallinen, mutta oleellista on, että sadoillatuhansilla, jopa miljoonilla suomalaisilla, on omat kädet kiinni luonnon antimissa.
Väite: Suomalainen ruoka ei maistu miltään!
Voisiko olla niin, että maun puuttumisen kritisoijat kaipaavat jokaiseen ruokaansa chiliä, wasabia tai currya? Eikö perinteisestä ruisleivästä, salmiakista, marjoista, riistasta ja porosta löydy vahvoja aromeja? Kritisoijilta on myös ehkä jäänyt huomaamatta, että täältä löytyy jopa perunoita ja muita miedompia maan antimia, joiden ääressä kansainväliset keittiömestarit kyynelehtivät onnesta.
Väite: Ei meillä ole mitään omaa!
Aivan totta, lihapullatkin ovat ruotsalaisia… paitsi että ne ovat myös turkkilaisia ja kreikkalaisia. Italialaisten tomaatti on Amerikasta ja pasta idästä. Japanilainen sushikin lienee Koreasta. Toki me voimme kansainvälisen ruokaviestintämme perustaa mämmille ja kalakukolle, mutta mikseivät ruotsalaiset vastaavasti pysy hapansilakassaan?
Väite: Perinneruokia ei ainakaan pidä tarjota ulkomaalaiselle.
Ilman muuta pitää tarjoilla, niitä huollella valmistettuja, aitoja versioita. Ja oheen tarinaa pitkästä kylmästä talvesta ja lyhyestä kesästä sekä ajasta, jolloin ei ollut jääkaappia eikä pakastinta. Karjalanpiirakoiden oheen voi liittää tarinan itärajamme muovautumisesta, Karjalan evakoista ja sotienjälkeisen Suomen ruokakulttuurisesta kehityksestä. Sekä ruoka että tarinat ovat vieraalle eksoottisia ja mielenkiintoisia. Siltä varalta, että vieras ei kaikesta tarjottavasta pidä, on isännällä useita tarjottavia ja itsetuntoa vastaanottaa kielteistäkin kommentointia.
Väite: Kouluruoasta ei kannata puhua: se on pahaa ja ulkomaista eivätkä lapset sitä syö.
Vaikka kouluruokailun ongelmat olisivat mitä tahansa, se on systeeminä vailla vertaa. Säihkettä ei himmennä edes se, että myös ruotsalaisilla on vastaavanlainen systeemi. Kouluruokailun historialliset lähtökohdat ja tämän päivän keskustelu kuuluvat myös suomalaisen kulttuurin tarinoihin, joita vieraat varmasti mielenkiinnolla ja kunnioituksella kuuntelevat.
Väite: Suomalaisille terveellinen syöminen on ajanut syömisen ilon ohi.
Kun vieraalle kerrotaan, kuinka meillä on tehty ravitsemustieteellistä työtä sekä nälänhädän että liikalihavuuden torjumiseksi, saa maailman huippua oleva ravitsemusosaaminen perspektiiviä. Tässä aiheessa on toki itseironisuudenkin aineksia: ravitsemustieteilijöiden on muun muassa pitänyt lyödä pöytään tutkimuksia kotimaisista marjoista, jotta itse ymmärtäisimme omien raaka-aineidemme arvon. Liian moni jättää syömättä terveellisyyden huippua olevia suomalaisia perusraaka-aineita.
Väite: On pötyä, että suomalainen ruoka olisi terveellistä.
Suomalaisen ruoan arvostelijat kritisoivat sitä, että me suomalaisen ruoan puolestapuhujat väitämme suomalaista terveelliseksi. Mutta me tiedämme! Se, että ruokamme ei absoluuttisesti ole maailman ainoa terveellinen ruoka, tai edes maailman terveellisin, ei estä meitä kehumasta sitä terveelliseksi.
Näiden ja muiden projektien kylkiäisenä tulleiden pohdintojen perusteella tarjoan ulkomaalaiselle vieraalle tismalleen sitä mitä ennenkin. Mutta nyt keskusteluja siivittävät tarinat, mikä tekee ruokailuhetkistä entistäkin intensiivisemmän kulttuurivaihdon hetken.
Kirjoittaja: ETM Minna Kantén
Lue lisää aineistosta, jonka tarkoituksena on innostaa kansainvälisessä työssä olevia suomalaisia puhumaan suomalaisesta ruoasta:www.sre.fi/makupaloja
Ravitsemuskatsaus 2-2011Koululaiset ja opiskelijat16.12.2011